Jatkan ensimmäisessä viestissä aloittamaani interaktiivisuusteemaa vielä yhden viestin verran. Samassa Journal of Computer-Mediated Communicationin numerossa edellisessä viestissä käsittelemäni Chungin artikkelin kanssa ilmestyi myös David Domingon artikkeli Interactivity in the daily routines of online newsrooms: dealing with an uncomfortable myth.
Haluan käsitellä artikkelia, koska jo johdannossa Domingo ottaa esille tärkeän näkökulman: uusia ilmiöitä on hyvä tarkastella myös pitkän kehityksen yhtenä vaiheena ja historiallisessa kontekstissa. (Domingo 2008: 681). Teknologiauskovaisuus ja innostus uusien ilmiöiden ympärillä saattavat johtaa historiattomiin näkökulmiin.
Domingo tarkastelee verkkojournalismin interaktiivisuutta myyttinä. Verkossa lehdellä on loputtomasti kilpailijoita: blogeja, yhteisöjä, foorumeita ja muita lehtiä. Niinpä interaktiivisuus ei ole tulosta journalistien halusta olla entistä enemmän yhteydessä yleisönsä kanssa, vaan siitä, että verkossa on pakko olla interaktiivinen. Domingon mukaan muuten ihmiset saattaisivat etsiä muita keskustelukanavia, ja journalistista tulisi ulkopuolinen. (Domingo 2008: 685-686.)
Kuten useat muutkin verkkolehtien tutkijat, myös Domingo listaa interaktiivisuuden tyypillisiä ilmentymiä. Hänen mukaansa merkittävimpiä niistä ovat sisällön muokkaaminen lukijan oman mielenkiinnon mukaiseksi, palautteen antaminen ja kansalaiskeskustelu. (Domingo 2008: 686-688.)
Domingo tutki neljän espanjalaisen, verkkolehteä julkaisevan lehtitalon rutiineja, ja sitä, miten edellä mainitut verkkolehden edellytykset näkyivät toimittajien työssä. Menetelminä olivat havainnointi, seuranta ja syvähaastattelut. (Domingo 2008: 689-691.)
Käytännössä toimittajat suhtautuvat verkkolehteen uutisineen massamediana, kuten aikaisemmin perinteiseen sanomalehteen. Journalistit ovat yhä edelleen yksin uutisen tuottajia ja lukijat puhtaasti uutisen kuluttajia. (Domingo 2008: 691-692.) Myyttisen interaktiivisuuden taustalta paljastuu näennäinen mahdollisuus kommunikoida, mutta aidosti interaktiivisuus ei juuri näytä vaikuttavan toimituksen työhön. Edellä mainitut interaktiivisuusominaisuuksilla ei käytännössä ole paljon merkitystä, eivätkö ne ole luonteva osa toimitusten arkea. Domingon mukaan haastatteluissa tuli usein esille, että toimittajat syyttävät resurssien puutetta siitä, että myytin ja todellisuuden välillä on selkeä ero: interaktiivisuus ei toteudu verkkolehdissä toivotulla tavalla. (Domingo 2008: 696.)
Myytin käsitteen soveltaminen verkkojournalismiin on kiinnostava näkökulma. Usein tuntuu, että pienimmätkin maakunta- ja paikallislehdet julkaisevat verkkolehteä vain, koska muillakin lehdillä sellainen on. Kun verkkoon ei haluta uhrata resursseja, ei verkkolehti myöskään ole niin hyvä, kuin mihin verkko mediana antaisi mahdollisuuden. Hokemalla tiettyjä avainsanoja, mutta jättämällä kehitystyö tekemättä, syntyy myyttejä, joista yksi Domingonkin mielestä on mantra ”Verkkolehti on interaktiivinen media.” Päivän kysymys ja kommenttilaatikko eivät vielä takaa aitoa interaktiivisuutta.
Mielenkiintoista on myös se, että sekä verkkolehdet että toimitusten suhtautuminen niiden tekemiseen näyttävät olevan Espanjassa hyvin samanlaisia kuin Suomessa.
Domingo, David (2008). Interactivity in the daily routines of online newsrooms: dealing with an
uncomfortable myth. Journal of Computer-Mediated Communication 13: 680-704. International Communication Association.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti