Löysin vielä toisen artikkelin, jossa tutkitaan verkkolehtien interaktiivisuutta, mutta tässä tutkimuksessa tulokset ovat päinvastaiset viimeiseen kirjoitukseeni verrattuna. Annika Bergströmin on tutkinut interaktiivisuutta verkkolehtien sivuilla tutkimuksessaan Online participation in the Swedish Journalistic context. Kyseisessä artikkelissa tutkitaan yleisön käyttäytymistä ja asenteita interaktiivisessa kanssakäymisessä. Tutkimukseen osallistui 3000 ruotsalaista, jotka kaikki täyttivät kyselylomakkeen.
McMillan (2002) jakaa interaktiivisuuden kahteen eri ryhmään, ihmisten väliseen interaktiivisuuteen ja median ja ihmisen väliseen interaktiivisuuteen. Ensimmäinen viittaa siihen, että kaikki käyttäjät ovat online-tilassa samanaikaisesti ja keskustelevat. Jälkimmäinen taas viittaa kommentointiin hyperlinkkien kautta. Tällöin keskusteluun osallistujien ei tarvitse olla verkossa samanaikaisesti. Tätä kommunikointitapaa julkaisijan on helpompi kontrolloida (Massey and Levy 1999; McMillan 2002; Stromer-Galley 2000).
Tulokset osoittivat, että yleisesti ottaen yleisö ei ole niinkään kiinnostunut osallistumaan luomaan uutissisältöä. Se vähemmistö, joka osallistuu uutissisällön muokkaamiseen kommentoimalla uutista, tekee sitä vapaa-ajan harrastuksena eikä niinkään osallistuvana demokraattisena toimena.
Myöhemmin artikkelissa pohdittiin, että interaktiivisten mahdollisuuksien ja sisällön luominen journalistisessa kontekstissa ovat yleensä vain väline niille ihmisille, jotka jo ovat mukana sosiaalisessa ja poliittisessa elämässä ja käyttävät jo paljon verkkoa.
Vain viisi prosenttia vastaajista kommentoi uutisia viikoittain. Uutisten lukeminen internetissä on kuitenkin toiseksi suosituin asia sähköpostien kirjoittamisen jälkeen (Bergström :71). Luulen, että monet ovat liian laiskoja kirjoittaakseen kommentteja ja samalla he saattavat myös ajatella, että miksi uutista pitäisi kommentoida. Itse luen uutisia internetissä päivittäin, mutta olen kommentoinut uutista ehkä kerran tai kaksi. En vain koe sitä välttämättömäksi. Varsinkin jos kommenteissa jo valmiiksi näkyy asiattomia kommentteja, niin en edes viitsi vaivautua.
Bergströmin tutkimuksessa alle 30-vuotiaat kommentoivat uutisia puolet enemmän kuin yli 30-vuotiaat (Bergström: 72). Koulutetut ihmiset myös kommentoivat uutisia enemmän kuin vähemmän koulutetut (Bergström: 76).
Yleisön interaktiivisuus ei aina kuitenkaan journalistien mielestä ole positiivinen asia. Joidenkin lehtien on ollut vaikea hyväksyä interaktiivisuutta verkkolehtensä sivuille, sillä esimerkiksi Ruotsissa, jossa kyseinen tutkimus tehtiin, päätoimittaja on yleensä vastuullinen siitä, mitä lehdessä julkaistaan. Kirjoitusten pitää noudattaa tiettyjä sääntöjä. Tämä koskee myös sitä, mitä yleisö saattaa kirjoittaa lehden sivuille. Sääntöjen rikkominen saattaa tulla kalliiksi niin taloudellisesti kuin lehden luotettavuuden kannalta.
Bergström oli yllättynyt, että Ruotsissa, jossa ihmiset ovat hyvin koulutettuja ja internetin käyttö on yleistä, uutisartikkeleiden kommentointi ja osallistuminen sisällön luomiseen ei ole yleistä. Bergström pohtii kuitenkin lopuksi, että eräs syy vähäiseen interaktiivisuuteen saattaa olla se, että Ruotsissa printatun sanomalehden asema on vieläkin erittäin vahva.
Viestin aineisto:
Annika Bergström: The reluctant audience: Online participation in the Swedish Journalistic context. Westminster Papers in Communication and Culture. Vol5(2). June 2008. 60-80.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti