Peppar - tulevaisuuden verkkomedia?

Journalismin siirtyminen verkkoon näkyy myös Vaasassa. Kaksikielisillä alueilla ilmestynyt nuorille suunnattu kaupunkilehti Papper perusti tänä vuonna uuden yhdeksän hengen toimituksen. Ilmaisjakelulehti Papperista tuli ruotsinkielisten maakuntalehtien liite, ja rinnalle perustettiin verkkojulkaisu Peppar. Julkaisu löytyy osoitteesta www.peppar.fi. Journalisti-lehti haastatteli Peppar & Papperin vastaavaa toimittajaa Lars Rosenbladia helmikuussa.

Rosenbladin suunnitelmat kuulostavat mahtipontisilta: ”Pepparia suunniteltaessa meillä oli monia esikuvia, esimerkiksi New York Times, Wikipedia ja Facebook. Meidän verkkomediamme kaltaista emme kuitenkaan ole nähneet missään.”

Rosenbladin lausunnosta käy ilmi samoja asioita, joita monet verkkolehtien tutkijat ovat pohtineet. Verkkojulkaisua ei oikeastaan pitäisi edes kutsua verkkolehdeksi, sillä printtimedialla ja verkkomedialla on loppujen lopuksi melko vähän yhteistä. Verkkojulkaisua tulisi tehdä internetille, ei sanomalehdelle ominaisella tavalla. Monessa verkkolehdessä käytettävyys on unohdettu, kun sisältö on tuikattu nettiin sellaisenaan. Hyviä yrityksiähän löytyy paljon: esimerkiksi Uusi Suomi on kuuluisa blogeistaan, jotka ovat hyvin välinelähtöinen julkaisun muoto, eivätkä ”verkkoversioita” painetuista uutisista. Myös Helsingin Sanomat on mielestäni onnistunut hyvin luomaan monipuolisen verkkopalvelun, jota ei enää voi kutsua lehden verkkoversioksi. HS.fi:ssä on ymmärretty, että tilattava digitaalinen näköislehti on erikseen, ilmainen ja avoin verkkojulkaisuerikseen.

Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies Saska Saarikoski kiteyttää sanomalehtien nykyaikaisen ongelman Radio Helsingin Norsuradio-ohjelman haastattelussa. Saarikosken mukaan jutut laitettiin ensin sellaisenaan verkkoon, kunnes huomattiin, ”ettei niitä lue erkkikään”. Verkkoon on siis keksittävä jotakin muuta.

Peppar & Papperille ei voi kuin toivottaa onnea. Sen kohderyhmä on nuoret ruotsinkieliset ja kaksikieliset kaupunkilaiset, joilla on tietotekniikkaosaamista luultavasti eniten koko maassa. Konsepti kuulostaa hyvältä: ei pelkkä verkkolehti vaan verkkoyhteisön ja -julkaisun yhdistelmä. Nyt voi vain katsoa, mihin Peppar & Papper yltää. Ja miten käy muille verkkolehdille, kuten monille maakuntalehdille, jotka edelleen ovat kahden viestimen loukussa: lukijat valittavat, että aamukahvipöydässä lehti tuntuu luetulta, kun samat jutut on voinut lukea netistä. Jotakin on selvästi tehtävä.

Journalistin artikkeli Peppar & Papperista: http://www.journalistilehti.fi/tuotteet.html?id=175/857

Saska Saarikoski Radio Helsingin Norsuradiossa (lähetys 6.4.): http://server1.radiohelsinki.fi/20090406_norsuradio.mp3

Tutkimustulos kova paikka Taloussanomille

Aiemmin käsittelemäni Merja Myllylahden ja Neil Thurmanin tutkimus Taloussanomista on herättänyt keskustelua myös lehtien palstoilla sekä kotimaassa että myös Yhdysvalloissa.

Nyt Taloussanomien päätoimittaja Juha-Pekka Raeste, jota myös Myllylahden ja Thurmanin tutkimuksessa haastateltiin, kyseenalaistaa tutkimuksesta tehdyssä tiedossa kerrotut tiedot. Tutkimuksen mukaan lehden todellinen kävijämäärä pieneni viisi kuukautta printtilehden lopettamisen jälkeen 22 prosenttia. Taloussanomien mukaan se ei pidä paikkaansa. Raeste sanoo, että tutkimus tarkastelee kävijämääriä aivan liian lyhyellä perspektiivillä. Taloussanomien artikkelissa muistetaan myös muistuttaa, että lehden lukijamäärä on huomattavasti kasvanut tutkimusjakson jälkeen.

Myllylahti kirjoittaa tutkimuksesta tekemässään lehdistötiedotteessa, että sanomalehden tulot putoavat enemmän kuin sen kulut laskevat, kun paperiversiosta siirrytään verkkoon. Tästä hän päättelee, että Taloussanomien radikaali ratkaisu ei ole tehnyt lehdestä kannattavaa.

Tutkimustulos on epäilemättä Taloussanomille kova paikka, sillä varmasti verkkoon siirtymisen riskejä mietittiin pitkään ja hartaasti. Myllylahti vastaa Taloussanomien kritiikkiin, että hänen mielestään verkkoon siirtyminen joka tapauksessa oli lehdeltä fiksu päätös. Hän toteaa myös, että lehdistössä tutkimusta on käsitelty yksipuolisesti, tutustumatta siihen sen tarkemmin.

Tieteellistä tutkimustahan tehdään koko ajan, ja vain pieni osa siitä ylittää uutiskynnyksen. Päivälehdillä harvoin n erikoistuneita tiedetoimittajia, joilla olisi aikaa ja mahdollisuus tutustua tutkimuksiin perinpohjaisesti. Palstatilaakaan tuskin monesta lehdestä löytyy, joten tulokset on esitettävä tiiviisti. Niinpä tutkimuksesta yleensä nostetaan yksi tai pari kiinnostavaa asiaa. Tätä Myllylahtikin taivastelee.

Taloussanomien tytärjulkaisun tai teknologiaan erikoistuneen liitteen Digitoday.fi:n artikkelissa hyökätään tutkimusta, siitä tiedottamista, ja muuta mediaa kohtaan. Artikkelin mukaan media on syyllistynyt käsittelemään tutkimusta yksipuolisesti. Toisaalta, ei Taloussanomillakaan taida olla tapana käsitellä tieteellistä tutkimusta yhtä kattavasti muuten kuin tässä tapauksessa. On melko läpinäkyvää hyökätä tutkijaa ja mediaa kohtaan, jos tutkimustulos ei miellytä.

Taloussanomien artikkeli: http://www.digitoday.fi/viihde/2009/04/22/taloussanomista-tuli-uutinen/200910216/66

Verkossa on helppo herjata, vai onko?

Silmiini osui Johannes Ekholmin kirjoittama artikkeli ”Herjat lentävät verkossa”. Olemme aikaisemmin tässä blogissa keskustelleet verkkolehtien interaktiivisuudesta ja tämä artikkeli sopi mielestäni hyvin jatkoksi sille keskustelulle. Artikkelissa keskustellaan siitä, kuinka helppoa on antaa kärkeviäkin kommentteja asioista keskustelupalstalla, vaikkei siihen pystyisikään tosielämässä. Lehtien sivuilla keskustelussa ei sallita samanlaista vapautta, sillä laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä siirtää vastuuta lehdelle, jos keskustelupalsta on verkkojulkaisun osa.

Palsta on verkkojulkaisun osa, jos viestit menevät toimituksellisen seulan ja käsittelyn läpi. Useissa tapauksissa näin ei kuitenkaan ole. Keskustelupalsta ei nimittäin ole verkkojulkaisun osa, jos kaikki viestit menevät palstalle suoraan käsittelemättä. Itse olen törmännyt vain tällaisiin keskustelupalstoihin, joissa teksti tulee heti näkyviin kaikkien luettavaksi.

Lehden vastuu kasvaa myös, jos viestien sisältöä jälkikäteen muokataan tai tehdään muita toimituksellisia ratkaisuja. Oikeustieteen tohtori ja viestintäoikeuden tutkija Päivi Tillikka mainitsee vaikeaksi rajatapaukseksi tilanteen, jossa keskustelulle on toimituksesta ilmoitettu jokin aihepiiri ja palstalta poistetaan viestit, jotka eivät kuulu aiheeseen.

Verkkolehden keskustelupalstan voi jättää kokonaan valvomatta, mutta silloin pitää olla uhkarohkea. Tillikka muistuttaa kuitenkin, että se ei anna lehdestä kovin hyvää kuvaa, jos jättää keskellä toimituksellista aineistoa olevan keskustelun valvomatta.

Rikollisista viesteistä viestin kirjoittajan lisäksi rikosvastuuseen voi joutua keskustelupalstaa valvova toimittaja tai päätoimittaja, jos keskustelupalsta on verkkojulkaisun osa. Yleisönosaston toimittajia on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kun he ovat hyväksyneet lainvastaisen kirjoituksen lehteen. Jos rikollisen viestin kirjoittaja on tiedossa, niin päätoimittajaa tai toimittajaa ei rangaista kovinkaan helposti, kertoi Tillikka.

Yksittäistä toimittajaa tai päätoimittajaa ei helposti tuomita rikoksista, mutta lehti voi joutua rikollisen viestin takia korvausvastuuseen. Yksityishenkilöitä ei ainakaan pitäisi arvostella nimeltä. Anonyymit kirjoittelijat arvostelevat toisiaan kovin sanoin.

Lehti välttää pahimmat sudenkuopat laittamalla verkkokeskustelun säännöt selkeästi näkyviin. Niistä pitää myös selvitä, valvotaanko keskustelua etu- vai jälkikäteen. Joissain lehdissä epäasiallisia kommentteja kerääviä keskusteluketjuja lukitaan yöksi tai viikonlopuksi. Näin varmistetaan, ettei uusia kommentteja pääse läpi. Ihan fiksua minusta vaikka se hieman rajaakin sananvapautta.

Viestin aineisto:

Ekholm, Johannes. Herjat lentävät verkossa. Suomen lehdistö. 8-9/2009. 78. vuosikerta. s. 4-5.

Lehden printtiversio kunniaan!

Verkkolehtien yleistymisen myötä monet lehtitalot ovat alkaneet pelätä printtilehden katoamista. Edellinen kirjoitukseni käsitteli Ilta-Sanomia ja sen printtilehden ja verkkolehden eroja. Päätoimittaja teki selväksi, ettei lehden printtiversiosta luovuta. Lehtitaloille printtilehden katoaminen merkitsisi monien työpaikkojen menetystä, toisin sanoen katastrofia. Ihmiset, jotka valitsevat mieluummin verkkolehden, saattavat perustella valintaansa sillä, että se on ympäristöystävällisempää. Suomen Lehdistö-lehdessä oli viime vuoden lopussa artikkeli, joka väittää aivan toista.

Elina Lappalaisen kirjoittamassa lehtijutussa käsitellään ruotsalaista tutkimusta, jonka mukaan verkkolehteä ei tarvitse lukea pitkäänkään, kun sen ympäristövaikutukset ovat paperilehteä suuremmat. Tukholman teknillisessä korkeakoulussa oli tehty tutkimus, jossa vertailtiin paperilehden, verkkolehden ja sähköiselle paperille ladatun e-lehden ympäristövaikutuksia. Verkkolehden osalta tutkittiin kahta vaihtoehtoa, joissa sitä luettiin 10 tai 30 minuuttia.

Vaikutuksia tutkittiin Ruotsin lisäksi Keski-Euroopassa. Eurooppalaisen sähkön- ja jätteentuotannon jakaumalla huonoiten pärjäsi verkkolehti, jos sitä luettiin 30 minuuttia. Seuraavana oli sanomalehti. Ruotsissa sanomalehti kuormitti ympäristöä eniten, mutta verkkolehden vaikutukset ympäristöön olivat lähes yhtä huonot, jos sitä luettiin 30 minuuttia. Vain paperilehden koko elinkaaren ympäristövaikutukset pystyttiin laskemaan kattavasti. Sanomalehden lukukertaa kohden laskettu ympäristövaikutus putoaa toisella lukukerralla puoleen. Verkkolehdelle näin ei käy, sillä juuri energiankäyttö lehteä lukiessa aiheuttaa suurimmat ympäristövaikutukset. Paperisanomalehteä tilaavien ei siis tarvitse tuntea kovinkaan huonoa omaatuntoa kotiin kertyvistä sanomalehtiröykkiöistä.

Viestin aineisto:

Lappalainen, Elina. ”Sanomalehdelle entistä pienempi hiilijalanjälki” Paperilehti voittaa verkkolehden jo puolen tunnin lukemisella. Suomen Lehdistö. 11/2008. 78. vuosikerta. s. 21.

Pelkäävätkö suuret iltapäivälehdet menettävänsä printtilehden lukijat?

Iltalehti sekä Ilta-Sanomat ovat varmasti eräät Suomen suosituimmista verkkolehdistä. Suomen Lehdistö-lehden tämän vuoden ensimmäisessä numerossa oli Kaarina Palletvuoren kirjoittama juttu Ilta-Sanomien toimituksesta. Juttu kertoo toimituksen uudelleenjärjestämisestä ja tiedonkulun paranemisesta, mutta käsittelee myös Ilta-Sanomien verkkolehden ja printtilehden eroja.

Verkkolehtien yleistymisen myötä Ilta-Sanomisssa on alettu miettiä tarkemmin, mitä julkaistaan, milloin julkaistaan ja missä. Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja kertoi, että sisältöjä eriytetään niin, ettei paperilla ja verkossa julkaista samaa materiaalia. Nyt kun toimituksessa kaikki lehden osastot on aseteltu lähelle toisiaan, on kommunikointikin helpompaa. Sadeoja tiivistää, että heillä on tämän päivän uutiset heti verkossa ja huomisen uutiset printissä. Skuuppien saaminen on nykyään kuitenkin vaikeaa ja niiden pitäminen salassa paperilehden ilmestymiseen asti on vielä vaikeampaa. Olen huomannut, ettei Ilta-Sanomien verkkolehdessä paljasteta aina kaikkia juttuja, vaan kehotetaan lukemaan juttu päivän lehdestä. Uskon kuitenkin, että yleisimmät jutut ja uutiset löytyvät molemmista. Tuntuu uskomattomalta, että lehdet olisivat lähes kokonaan erilaiset.

Ilta-Sanomien paperiversio uudistui tämän vuoden alussa ja monet ovat arvelleet, ettei uusi paperilehti ole enää uutislehti. Sadeoja korostaa kuitenkin, että vaikka sisältö ja ulkoasu uudistuivat, on Ilta-Sanomat aina uutislehti. Toimituksen henkilökunta haluaa, että jutut paperilehdessä ovat uusia lukijoille, ja ettei niitä ole luettu jo edellisenä päivänä monta kertaa verkosta. Jos jokin uutinen löytyy molemmista kanavista, on printtiversioon ainakin löydettävä uusi näkökulma.

Esimerkiksi rikosuutiset ovat luonnollisesti heti verkossa, mutta printtiversiossa Ilta-Sanomat ovat pyrkineet panostamaan hyötytietoon ja kuluttaja-asioita koskeviin uutisiin. Yhteiskunnallisia puheenaiheita nostetaan myös esille. Printtiversio ja verkkoversio on tarkoitus pitää erillään, mutta toisessa kanavassa saatetaan vinkata toisesta. Lehdessä esimerkiksi saattaa olla vinkki verkossa olevaan videolinkkiin. Usein vinkkaus on kuitenkin toisinpäin, verkosta lehteen, sillä tällä tavalla lehdet luultavasti yrittävät kosiskella lukijoita myös lehden printtiversiolle.

Verkkolehtien aloittaessa toimintansa pelkkä nopeus oli niiden suuri valtti. Sadeojan mukaan se ei enää riitä, ei ole riittänyt muutamaan vuoteen. Hänen mielestään verkkolehdessä luotettavuus ja monipuolisuus ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä. Verkon on pystyttävä myös syventämään uutisia. Verkkolehdessä liikkuvan kuvan osuus on lisäksi suurempi. Mielestäni myös interaktiivisuus on yksi verkkolehden tärkeimpiä ominaisuuksia. Olemmekin käsitelleet interaktiivisuutta ensimmäisissä blogikirjoituksissamme.

Ilta-Sanomien verkko- ja paperilehden lukijoista vain 20 prosenttia lukee molempia lehtiä. Päätoimittaja haluaa ehdottomasti säilyttää lehden printtiversion. Hän ei usko, että printtilehdelle saataisiin enemmän lukijoita, jos verkkolehdestä tehtäisiin maksullinen. Sadeoja uskoo, että lehti on monille miellyttävä tapa, josta ei halua luopua. Niin se varmasti onkin, ainakin omalla kohdallani vaikka luenkin myös verkkolehtiä.

Viestin aineisto:
Palletvuori, Kaarina. "Superdeskissä kaikki ovat kuulolla". Suomen Lehdistö. 1/2009. 79 vuosikerta. s. 14-15

Suomalaista tutkimusta verkkolehdestä

Marja Heinonen on perehtynyt verkkolehden maailmaan hyvin tarkasti, sillä väitöskirjassaan Verkkomedian käyttö ja tutkiminen: Iltalehti Online 1995-2001 hän tutki, miten käyttäjät ottavat uuden ilmiön mediana haltuunsa. Tarkastelun kohteena oli Iltalehti Online, sillä se on ensimmäinen laajalle levinnyt verkkomedia. Heinonen halusi ymmärtää sitä prosessia, jossa ihmiset ”oppivat” lukemaan verkkomediaa. Hän halusi myös saada selville, miten heidän suhteensa verkon sisältöihin muotoutuu. Iltalehti Online oli hyvä verkkolehti tarkastelun kohteeksi, sillä mistään toisesta suomalaisesta verkkomediasta ei ole saatu yhtä kattavia lokitietoja käytöstä ja niihin liitettäviä demografiatietoja käyttäjistä. Tutkimuksellinen ote oli nimittäin mukana heti Iltalehti Onlinen alkuvaiheista lähtien.

Aineistona tutkimuksessa on käytetty Iltalehti Onlinen lokitietoja sekä demografiatietoa ja haastatteluja. Haastatteluista on rakentunut empiirisen tutkimuksen kvalitatiivinen osio. Lokitiedoista ja demografioista Heinonen sai tärkeää tietoa väitöskirjaansa ajatellen esimerkiksi siitä, kuinka usein käyttäjä lukee Iltalehti Onlinea, mihin kellon aikaan ym. Haastatteluista hän sai tarvitsemansa lisätiedot kysymyksiin, miksi ja miten. Empiirisen tutkimuksen kiinnostuksen kohteena oli, miten käyttäjät kokevat verkon käyttäjinä ja kuluttajina. Tulokset olivat hyvin yksityiskohtaisia. Tutkimuksessa saatiin selville esimerkiksi, että Iltalehti Onlineä yli kolme vuotta käyttäneet lukivat verkkomediaa selvästi enemmän sivulatauksilla mitattuna kuin sitä alle vuoden käyttäneet. Iltalehti Onlinen sisältöjen ja käyttäjien välistä yhteyttä vuosina 1996-1999 koskeva kvantitatiivinen tutkimus jakaantui kahteen osaan: 1) kokonaiskävijämääriin kohdistuva tarkastelu ja 2) otoskohtainen tarkastelu valituissa ryhmissä.

Tutkija perusteli aineiston valinnan sillä, että mistään muusta suomalaisesta verkkomediasta ei ole yhtä kattavia lokitietoja käytöstä ja niihin liitettäviä demografiatietoja käyttäjistä. Aineistoa on kerätty monen vuoden ajalta, joten se vaikuttaa uskottavalta. Tutkimuksessa esille nousseet näkökulmat ja tulokset vaikuttivat siihen, mihin suuntaan tutkimusprosessi eteni. Tämä on erittäin ymmärrettävää, mutta teki väitöskirjan tekstistä hieman vaikeasti ymmärrettävää.

Tutkimuksessa on niin paljon analysoitavaa aineistoa, että mielestäni niiden analysointi ja tulosten esitys on hyvin sekavaa. Jokaisen osion tulokset on selitetty pikkutarkasti eikä suurta kokonaisuutta saada aikaiseksi. Heinonen on kirjoittanut tutkimuksesta yli 300-sivuisen, mutta siitä ei jää juurikaan mitään käteen. Tämä on mielestäni sääli, sillä kun lokitietoja ja demografioita on tallella noin monen vuoden ajalta, olisi erittäin hedelmällinenkin tutkimus ollut mahdollinen. On kuitenkin otettava huomioon, että vaikka tutkimusaineisto on vuosilta 1995-2001, niin tutkimus julkaistiin vasta vuonna 2008, jolloin verkkolehdistä oli jo tehty enemmän tutkimusta. Tämä saattaa vaikuttaa lukijan asenteisiin.

Viestin aineisto:

Heinonen, Marja. Verkkomedian käyttö ja tutkiminen: Iltalehti Online 1995-2001. Helsingin yliopisto. Valtiotieteellinen tiedekunta, viestinnän laitos. 2008-10-03. Väitöskirja. 334 sivua.